Formula 1 VPN-Suomi

Luokittelematon

7 uutta kultaista sääntöä – eli miten EI tulisi toimia!

04.07.2011, manda1985

Uusi viikko. Että mä vihaankin maanantaita, varsinkin kun joudun heräämään nuohoojan tuloon kello kahdeksan (epäinhimillistä), kahvia ei oo keitetty valmiiks (julmaa) ja ulkona kompastun koiran naruun ja hirtin jalkani melkein poikki (sattu). Menin nuohoojan jälkee takas täkin alle ja mökötän täällä nyt yksin koko maailmalle. Mun vapaapäivien aamuja ei saa kohdella näin!!

Olen oppinut taas uusia asioita itsestäni. Listataanko?

1. Olen VARMA, että siinä missä suurin osa ihmisistä voi parhaiten tasapuolisella, ylettömiä hiilareita karsivalla dieetillä, MINÄ voisin aivan hyvin elää elämäni loppuun asti energiajuoman, tumman suklaan ja sinihomejuuston voimin.

2. AINA KUN MULLA MENEE HYVIN (katso edellinen hehkutuspostaus), oon varma, että voin syödä vähän enemmän suklaata ”palkinnoksi”. Mikä ihme siinä on?? Varsinkin kun…

3. En vaan voi syödä vaan vähän suklaata vaan yhtenä päivänä. Se on yks  ainoo pikkunen viaton Ferreron muna ja kohta oon vetäny ostoskärryyn sellasen lastin suklaata, että Prisman kassan loppusaldo vastaa pienen maan vuoden BKT:ta.

4. Itse asiassa VOIN syödä muuten 100% karpilla ruokavaliolla suklaata noin 20 – 50 g (ja totta puhuen, enempää ei ees tee mieli kun alkaa tuntua läskiltä 😀 ), ja painoa putoaa silti koska hiilarit jää alle 60 grammaan, mutta suklaan myötä kuvaan hiipii AINA, A – I – N – A vihollinen numero kaksi, mun aivot  lakkaa toimimasta ja melkein pyörryn nautinnosta niin, että en ees ajattele, että todellisuudessa…

5. MINÄ  EN VOI SYÖDÄ HAPANKORPPUA. ENÄÄ KOSKAAN. Sorrun siihen noin kerran 10 päivässä, ja tulos  on aina sama: Huulilla se maistuu IHANALTA, kunnon voimariinin kanssa AI ETTÄ! Puoli tuntia syömisen jälkeen alkaa väsyttää, luomet menee raskaina kiinni ja jalkoja pakottaa. Kaks tuntia syömisen jälkeen näyttää siltä et oisin syönyt pikkulapsen rantapallon. Neljä tuntia syömisen jälkeen alkaa kivut. Vatsaa pistelee, hengitys saattaa käydä vaikeaksi ja vatsa painaa palleaa. On siihen syynsä, että karppauksen jälkeen mun vatsavaivat on vähentyneet noin neljä miljoonaa prosenttia! Jotkut voi varmaan syödäki hapankorppua. Mutta minä en voi. Voi kun mä muistaisin tämän heikkoina hetkinä!

6. Karppisafka – HYVÄÄ! Oikeasti. Todisteena mies, jolle kokkaan, ja joka ei ole karppi, vaan joka rakastaa meetwurstileipiä, lihapiirakoita jasen omia rakkaita iltamuroja. Oon kokannu meille viime viikolla mm. kanapihvejä, tonnikala-aurajuustopataa, juustotäytteisiä kana-pekonirullia ja eilen viimeksi lihamureketta uunijuureksilla. Mies veti onnellisena 200 grammaa vihanneksia tuosta vaan oliiviöljykastikkeella (tää on jo saavutus!) ja kun kysyin, kaipaako se näiden aterioiden kylkeen riisiä tai perunoita, voin kyllä tehdä sille, niin ei kuulemma tarvi, kun tulee muuten niin ”mukavasti” täyteen ilman että on ähky olo. Ei tää aina ole sitä samaa munalla töihin ja pekonilla kotiin meininkiä! Vinkiksi kaikille karppausta harkitseville: Kokataa, ihmiset, kokatkaa!

7. En oo mässäilystä huolimatta lihonut. Määrät on pienentyneet huomaamatta. Mutta tätä ei pidä missään nimessä ottaa niin kuin minä sen niin helposti otan, eli että voihan tässä nyt sitä ja tätä syödä, ei tässä mitään… MINÄ. EN. VOI. SYÖDÄ. HAPANKORPPUA.

IKINÄ!!!

Joten nyt seuraavat kaksi viikkoa (alkaen eilisestä) vatsakipujen minimoimiseksi otan taas hiukan tuota 60 gramman rajaa tiukemman linjan. Hiilaripitoisista aineksista sallittuja ovat ainoastaan ruoanlaitossa käytettävät maitotuotteet (noin 5hhg/100g) ja marjat. Hedelmistä vain avokadot. Normisti oon syönyt aikaisemmin esim jogurtin töissä tai banaanin. Katsellaan nyt tiukemmilla kaloreilla vähän aikaa miten menee.

Esimerkkilistaa eilisen ja tämän päivän syömisistä:

SUNNUNTAI

10 – 14 KAHVIA, KAHVIA, KAHVIA… JA RED BULL <3

15.00 100g kirsikoita (ei, mulla ei todellakaan koskaan ole nälkä tätä ennen! ja vatsakin tykkää. Elän oikeastaan puolet vuorokaudesta aina paastolla ja syön sitten, kun tulee nälkä)

19.00 lihamureke noin 250g (sis. jauheliha, fetajuusto, tomaattipyre ja pari munaa ja kermaa), 300 uunivihanneksia

Oho, siinä se olikin 😀 Mut nukkumaan menin klo 02.00, kun ei oo nälkä niin miksi mä söisin? Ja se on jännä miten ei ole nälkä…

TÄNÄÄN (The Plan!)

8.00 -> KAHVIA, KAHVIA.. vitutukseen yksi Red Bull 🙂

Okei, kaksi Red Bullia.

14.00 Kirsikoita (ne oottaa tuolla jääkaapissa et oon saanu ensin siivottua 😀 Tein diilin itseni kanssa. Mut enhän mä nyt voi siivota kun koneella on kaikkee kivaa…)

18.00 Broileripekonirullia tuorejuustotäytteellä. Wokkivihanneksia.

Jos on illalla nälkä niin esim 23.00 Kolmen munan munakas aurajuustolla. Aurajuusto on parhautta.

Vielä kun sais nuo liikunnat loppuun saakka suunniteltua, hyvin oon jo saanu ideoita kasaan ja lenkkeilly koiran kans, mut lihaskuntotreeni on vielä viilausta vailla.. Kun haluan sellaisen ohjelman jossa pYSYN. Kuten hapankorppukertomuksesta huomaa, mulle ei soveltaminen sovi. Sen sijaan tarkassa ruodussa pysyn yllättävän hyvin 🙂

Hyvää maanantaita kaikille, toivottavasti se on parempi kuin mun maanantai tähän asti!! Meinasin laittaa loppuun uuden kuvan meidän koirasta, mut koska kompastuin vakavasti sen naruun ja jalasta lähti iho ja kahvi läikky syliin niin laitankin kuvan meidän vauvakissasta, koska se ei oo tehny mulle mitään pahaa. Vielä tänään ainakaan.


2 vastausta

  1. manda1985 sanoo:

    Ei perse onko tää totta?! 😀 Mun pienessä maailmassa ne on aina ollu marjoja. Luovuin jo suklaasta, sokerittomasta edistä, banaaneista ja jogurtista tän takia. Kirsikoista en luovu, EN!! …enkä oo sitäpaitsi kuullut yhdestäkään ihmisestä, joka olis lihonu kirsikoita syömällä xD

  2. Ondoyer sanoo:

    Mun on nyt ihan pakko kommentoida (ja toivon etten pilaa sun päivää), nimittäin kirsikat luetaan hedelmiksi, ei marjoiksi. Paitsi tietenkin jos et noudata hirmuisen tiukkaa VHH:ta niin siittenhän sillä ei ole väliä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *